Silmänympärysihon hoito on on tärkeä osa ihonhoitorutiineja, mutta vaatii muutaman seikan huomioimisen. Olemme koonneet tähän blogipostaukseen tärkeimmät huomioitavat asiat silmiä ympäröivän ihon hoitoon.
Hoidatko silmiäsi oikein?
Iho on silmien ympärillä ohuempi ja herkempi, kuin muualla kasvoilla ja siksi iho on erityisen altis löystymään, turpoamaan, menettämään kimmoisuuttaan ja rypistymään. Jos silmänympärysihon kosteustasapainosta ja kunnosta ei huolehdi, iho kuivuu, ohenee ja venyy. Seurauksena on silmäpussit, rypyt sekä ohuen ihon alta näkyvät verisuonet eli tummat silmänaluset. Pelkkää kasvovoidetta ei kannata levittää silmänympärysiholle vaan kannattaa käyttää erityisesti sille tarkoitettuja hoitotuotteita ja käsitellä silmiä hellävaraisesti. Kasvoille tarkoitetut hoitotuotteet ovat silmänympäryksille turhan tuhteja, eivätkä ne hoida oikeita pulmia sekä altistavat silmien turvotukselle.
Mikä on oikea tuote eri ikävaiheisiin?
Silmänympärysvoiteen käyttö pitäisi kuulua jokaisen päivittäiseen ihonhoitorutiiniin, vaikka varsinaisia ongelmia silmänympäryksessä ei vielä olisi. Kometologimme suosittelevat ottamaan huomioon eri ikävaiheisiin suunnatut hoitovoiteet, mutta jos silmänympärykset ovat poikkeuksellisen hyvässä kunnossa tai poikkeuksellisen rasittuneet, niistä voi joustaa.
Kaksikymppiselle ja sitä nuoremmille sopivat kevyet silmänympärystuotteet, aamuin ja/tai illoin käytettävänä.
25–35-vuotiaana kollageenin muodostuminen ihossamme alkaa vähentyä noin 25 ikävuoden paikkeilla. Kollageeni on ihon tärkein rakennusaine, jonka osuus ihon kokonaismassasta on noin 75% ja se vaikuttaa ihon kykyyn sitoa kosteutta, mutta se myös vaikuttaa ihon elastisuuteen ja ihon ryppyihin. 25-35-vuotiaana voi siirtyä astetta tehokkaampien hoitotuotteiden käyttöön.
35–vuotiaasta eteenpäin voi aloittaa anti-age-tuotteiden käytön, jos iho tuntuu sellaisia tarvitsevan. Väsyneitä ja rasittuneita silmänympäryksiä voi helliä tarvittaessa seerumeilla. Silmänympäryksiä sekä kasvoja voi hoitaa ravitsevilla hoitonaamioilla, esimerkiksi juuri ennen juhlameikkiä tai valvotun yön jälkeen. Useimmat tehohoito tuotteet sopivat kaiken ikäisille, mutta asia on aina hyvä varmistaa kosmetologilta.
Valitse oikea hoitotuote
Suurin osa silmänympärystuotteista korjaa monta pulmaa kerralla. Usein pulmia onkin enemmän kuin yksi, ja tuotevalikoimasta kannattaa valita juuri se oikea, joka pulman korjaava vaihtoehto.
Tummat silmänaluset:
Vahvistavat ja kirkastavat hoitotuotteet auttavat silmänalusten tummuuteen, joka johtuu vaalean ja ohuen ihon alta kuultavista verisuonista.
Jos tummuuden syy on silmänalusten pigmenttimuutokset, niitä suosittelemme hoitamaan vaalentavilla tuotteilla ja hankkimaan päiväkäyttöön silmänympäryksiä auringolta suojaavaa hoitovoidetta. Kirkastavia ja vaalentavia tehoaineita ovat muun muassa C-vitamiini sekä B3- ja A-vitamiini.
Turvonneet silmät:
Jos pulmanasi on turvotus, suosi kevyitä hoitotuotteita, esimerkiksi vesipohjaisia seerumeita ja geelejä. Suosittelemme välttämään tuhteja rasvoja, öljyjä sekä öljyisiä silmämeikinpuhdistusaineita. Kiinnitä huomiota hoitotuotteen käyttöön: liian suuri määrä ja annostelu liikkuvalle yläluomelle voi aiheuttaa turvotusta.
Jos turvotus esiintyy vain aamuisin, vältä liiallista suolaa ja runsasta juomista illalla sekä vatsallaan nukkumista. Turvotusta silmien ympäriltä poistavia vaikuttaja-aineita ovat kofeiini ja mustaselja. Turvotuksen poistamiseksi kannattaa hyödyntää viilennystä, esim. säilytä silmänympärysvoidetta jääkaapissa.
Silmärypyt ja juonteet:
Naururyppyihin, harakanvarpaisiin ja juonteisiin sopii käyttää kiinteyttäviä silmänympärystuotteita. Anti-age-voiteiden ja -seerumien olisi hyvä sisältää muun muassa hyaluronihappoa, E-vitamiinia, peptidejä, A-vitamiinia ja koentsyymi Q10.
Pienet rypyt kertovat yleensä kosteuden puutoksesta. Kuivunut iho tarvitsee tehokkaasti kosteuttavia ja kosteutta ihoon sitovia hoitotuotteita. Tuhtien kosteusvoiteiden sijaan silmänympärysalueelle on kehitetty kevyitä vaihtoehtoja, geelejä, ohuita voiteita ja seerumeita, jotka sisältävät esimerkiksi hyaluronihappoa, E-vitamiinia tai kauraa. Niistä silmänympärysiho saa tarvitsemansa kosteuden.
Ärtyneet silmänympärykset:
Ärtyneet silmänympärykset kaipaavat rauhoittavia ihonhoitotuotteita, joiden olisi hyvä sisältää mm. pantenolia, B3- vitamiinia, E-vitamiinia, bisabololia, glyseriinia ja allantoiinia. Herkät silmät ja herkästi reagoiva iho kaipaavat hellävaraisia, herkälle ja atooppiselle iholle sopivia hoitotuotteita. Levitä silmänympärysvoide hellävaraisesti välttäen ripsirajaan koskemista. Jos voide levyttyy liian lähelle ripsirajaa, se saattaa ärsyttää silmää.
5 vinkkiä kosmetologeiltamme: Näin hoidat silmänympärysihoa
- Poista silmämeikki hellävaraisesti silmämeikinpuhdistusaineella. Imeytä sitä vanulappuun, paina hetkeksi suljetun silmän päälle ja pyyhkäise alaviistoon. Hankaaminen ja hierominen kuluttavat ja venyttävät ihoa.
- Käytä silmänympärysvoidetta, -geeliä tai seerumia aamulla ja illalla.
- Levitä silmänympärystuote hellästi painellen silmän sisänurkasta kohti ulkonurkkaa sekä ala- että yläluomelle kulmakarvan alla, mutta älä liikkuvalle luomelle.
- Noin nuppineulan pään kokoinen annos silmänympärysvoidetta riittää molemmille silmänympäryksille. Liian suuri määrä turvottaa ja saa ihon kiiltämään. Jos annostelit liikaa, levitä loput huulille ja niiden ympärille.
- Säilytä geelimäiset silmänympärysvoiteet jääkaapissa. Viileys maksimoi voiteen virkistävän ja turvotusta laskevan tehon.